Tule mukaan palvelumuotoiluhankkeen työpajaan

10.5.2016

Palvelumuotoilun keskeisenä tavoitteena on palvelukokemuksen käyttäjälähtöinen suunnittelu siten, että palvelu vastaa sekä käyttäjien tarpeita että palvelun tarjoajan liiketoiminnallisia tavoitteita.

Hekan palvelumuotoiluhankkeen loppuvaiheeseen kuuluu kaksi työpajaa, joista toinen on ajateltu tehtäväksi vuokralaisdemokratiatoimijoiden kanssa. Työpajojen, kuten koko palvelumuotoiluhankkeemmekin, aiheena on Hekan asukkaiden toiveet asiointiin ja vaikuttamiseen liittyen.

 

Työpajan pohjamateriaalina käytetään hankkeessa kevään aikana syntynyttä materiaalia, kuten tehtyjen kyselyjen ja kohderyhmähaastattelujen tuloksia. Työpajan tavoitteena on miettiä yhdessä mainittujen materiaalien pohjalta, miten kehittää asukkaiden vaikuttamista yleisesti ja VD-toimintaa erityisesti.

 

Työpaja on kolmen tunnin mittainen ja sitä on ajateltu pidettäväksi keskiviikkona 1.6. klo 9 – 12 tai klo 14 -17.

 

Mukaan toivottaisiin 9 – 12 asukasta eri Heka-alueyhtiöiden alueilta ja kaikilta VD-tasoilta (VNK:n, VTK:ien ja TTK:ien jäseniä sekä mahdollisesti myös asukas/asukkaita, jotka ovat osallistuneet asukaskokoukseen, mutta eivät ole TTK:n jäseniä).

 

Ilmoittautumiset osoitteella sami@phyk.fi 25.5. mennessä. Jos ilmoittautuneita on enemmän, työvaliokunta tekee sopivan valinnan, jossa on edustajia monipuolisesti.