Hekan kulttuurihankkeiden aiesopimukset

Heka on solminut aiesopimukset seuraavien toimijoiden kanssa.

Yhteydenotot aina kirsi.ikonen@hekaoy.fi kautta, ei siis suoraan toimijoihin. Näin asukastoimikunnan tiedot saa välitettyä suoraan heille, eikä suostumuksia yhteystietojen lähettämiseen tarvitse enää erikseen kysellä. 

Mikäli em. ryhmittyvät eivät jostain syystä saakaan rahoitusta kaupungilta, tällöin hanke raukeaa. Mikäli näin käy,  niin ilmoitamme siitä erikseen.

Musiikkiteatteri Kapsäkki

Musiikkiteatteri Kapsäkin musiikin ja teatterin ammattilaiset toteuttavat improvisaatioon pohjautuvia lauluja, jotka kumpuavat tilanteista ja keskusteluista asukkaiden kanssa. Heidän kanssaan jutellaan menneistä vuosikymmenistä, mansikkapaikoista ja omista juurista. Keskiössä ovat ikäihmiset, joiden on eri syistä vaikea poistua kotoaan, jolloin esitykset voidaan toteuttaa ikäihmisten kotona.

Asukastoimikunta parhaiten tietää omasta kohteestaan, kuka mahdollisesti tällaista esitystä tarvitsisi.

KOM-teatteri Taiteilijat talossa

KOM-teatterin Taiteilijat talossa on ikääntyville helsinkiläisille suunnattu kulttuurista hyvinvointia edistävä hanke, jonka tavoitteena on viedä toimintaa ikääntyvien kotikulmille. Hanke vastaa tarpeeseen torjua ikääntyvien yksinäisyyttä ja toimettomuutta tarjoamalla heille luovaa ja aktiivista toimintaa sekä erityistaiteellisia kokemuksia. (Tämän kevään esitykset on varattu ja seuraavia varauksia otetaan vastaan syksyllä).

Kannattaa hyödyntää esim. KOM-teatterin tarjontaa kohteen tasavuosijuhlissa. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia tilaisuuksia.  Ko. ryhmittymät hakevat itse Helsingin kaupungilta rahoituksen toiminnalleen.

Muu senioritoiminta

Ei tarvitse ennakkoyhteydenottoa Kirsi Ikosen kautta.

Vahvike

Senioritoimintaan löytyy valtavasti mukavaa toimintaa myös Vahvike-aineistopankista, jota ylläpitää Vanhustyön keskusliitto ry.

Siellä on aineistoja iäkkäiden ihmisten ryhmätoiminnan ja mielekkään arjen sisältöjen toteuttamiseen esim. kerhotiloissa.

Löytyy isotekstisiä laulujen sanoja, jumppa-, käsityö ym. ohjeita sekä erilaisia korttisarjoja, vanhan kansan arvoituksia, runoja, mietelauseita, vitsejä ja kaskuja.

Tutustu toimintaan www.vahvike.fi    

Ikäinstituutin Kotikulmilla toiminta

Yhdessäoloa lähellä kotia

Yhdessä Kotikulmilla®-toiminta on iäkkäille asukkaille suunnattua ryhmämuotoista tekemistä. Myös muut asukkaat ovat tervetulleita osallistumaan. Asukkaat suunnittelevat porukalla, mitä haluavat tehdä. Voidaan vaikkapa pelata sisä- ja ulkopelejä, käydä kävelyretkillä sekä kahvitella. Vapaaehtoiset, koulutetut TaloTsempparit toimivat ohjaajina taloyhtiön kerhotilassa, pihalla ja lähialueella.

Kotikulmilla-toimintaa toteutetaan Helsingissä, Heinolassa, Joensuussa, Kotkassa, Lahden seudulla, Lieksassa, Riihimäellä, Turussa ja Vantaalla. Ikäinstituutti tukee näitä paikkakuntia.

Toiminnan hyödyt

Ensinnäkin Kotikulmilla-ryhmä kokoontuu lähellä asukkaiden koteja. Toiseksi yhdessäolo ja asukasviihtyvyys vahvistuvat. Kolmanneksi se on valmis tapa, johon saa Ikäinstituutin Kotikulmilla-tiimin tuen. Paikalliset toimijat tulevat myös tutuiksi yhteisen tekemisen myötä. Ikäinstituutti kannustaa nimittäin kunnan eri toimijoita, järjestöjä, oppilaitoksia ja yrityksiä tukemaan Kotikulmilla-ryhmiä.

Kotikulmilla-toiminnan tulokset ovat hyviä. Osallistuminen on tuonut iloa, muihin asukkaisiin on tutustuttu paremmin sekä yksinäisyyden tunne on lievittynyt.

Kysy mieluusti lisää Kotikulmilla-tiimiltä

Ajankohtaiset koulutukset ja tapahtumat