Heka-yten kokous 9/2022

16.12.2022

Heka-yte kokontui 15.12. vuoden viimeiseen ja yhdeksänteen kokoukseensa.

Kokouksen alussa aluejohtaja Niila Ivari esitteli Hekan avainhallintakilpailutusta. Tarkoituksena on saada asukkaille helppo tapa noutaa ja palauttaa avaimia.

Tuttuun tapaan käytiin läpi Hekan tomintamallin muutosta ja energiakulutuksen säästötoimenpiteitä.

Lisäksi käsiteltiin tilaajan toimintaa urakoitsijoiden valinnassa ja urakoiden valvonnassa, rappujen ja yleisten tilojen siivousta ja valvontaa sekä joditablettien hankinnan siirtymistä asukkaan vastuulle.

Muissa asioissa kerrottiin, että jatkossa talotoimikunnat, vuokralaistoimikunnat ja vuokralaisneuvottelukunta säilyttävät itse allekirjoitetun version pöytäkirjasta, koska he vastaavat arkitoinnista. Aluetoimistoon toimitetetaan jatkossa allekirjoittamaton versio pöytäkirjasta. Tämän mukana liitteenä tulee edelleen olla allekirjoituksilla varustettu osallistujalista. Lisäksi käytiin läpi tasavuosijuhlia, tampuuria ja asuntojen tyhjänäoloa.

Kokouksen muistio on alla.