Heka-yten kokous 8/2023

28.11.2022

Heka-yte kokoontui 23.11. vuoden kahdeksanteen ja toiseksi viimeiseen kokoukseensa. Kokousessa oli jälleen liikaa asioita ja osa siirtyi seuraavaan kokoukseen. Osa myös sen vuoksi, että asiasta vastaava henkilö, Hekan kiinteistöjohtaja Vesa Jurmu, oli ansaitulla lomalla.

Kokouksissa on kaksi vakioaihetta, Hekan toimintamallin muutos ja energian kulutus. Näistä keskuteltiin laajasti.

Lisäksi kokouksessa käsiteltiin kodinkoneita, vuoden 2024 budjettiaikataulua, sitä mitä maksetaan määrärahalla ja mitä maksaa Heka, Hekan sisäisten vaihtojen prosessia sekä sovittiin ensi vuoden alun kokousajat.

Muistio on luettavissa alta.