Hekan hallituksen kokous 2/2019

14.2.2019

Hekan hallitus kokoontui 12.2. vuoden toiseen kokoukseensa. Kokousessa se päätti mm. jatkaa kokonaisfuusion edellytysten selvittämistä. Samoin toimitusjohtaja oli kertonut, että Heka Kaakko Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu tradenomi (AMK) Jasi Kuokkanen.  

Lisäksi Heka on toimittanut vastauksen päivämäärällä 25.1.2019 Aluehallintoviraston selvitys- ja selityspyyntöön koskien yhteishallintolain velvoitteiden väitettyä noudattamatta jättämistä.

Päätöstiedotteesta voit lukea muista päätöksistä.